Kauheus on katsojan silmässä

Ehkä olin liian pessimistinen viimeksi. Sain juuri luettavaksi tekstikokonaisuuden, jossa teksti on ekonomista eikä pienten svetisismien lisäksi ole mitään sen kummallisempaa kiemurointia.

Onhan se niinkin, että kaikenlaisista hankkeista ja ohjelmista on vaikea kirjoittaa keskuslyriikkaa, tai myto-poeettisia päästöjä...

Asiaa, asiaa, asiaa. Väliotsikoita ei juuri käytetä. Pakko vaan heittäytyä työhön semi-luottavaisena, kvasi-kyynisenä ja parhaisiin tuotoksiin nojaten....

I'm a poet, and I know it...

Onko mopo käsissä?

Olen lähes tunnoton. Lasken päiviä projektin loppumiseen... No, en ehkä sentään vielä, mutta tiedostan projektin rajallisuuden. Kuukausia on jäljellä huhti, touko, kesä, heinä, elo. Sitten kenties lomailua. Tai työpaikan vaihdos. Mielellään ei paluuta tähän samaan savottaan, jossa kukaan ei halua tuottaa järkipuhetta, kun on niin kiire.

Jotenkin on ihan mahdotonta uskoa todelliseen muutokseen, kun kaikkea hallinnollista tekstiä silmäilee. Hallinnollinen teksti on kuin sisiliskon häntä. Se kasvaa aina uudelleen. Tai kuin rikkaruoho, joka valtaa kaiken tielleen sattuvan.

Kukaan ei HALUA kirjoittaa yksinkertaisesti. Kukaan ei HALUA nähdä vaivaa asiakkaan hyväksi.

Mopo on liian tiukasti hallinnoijien käsissä ja kaasua painetaan säästelemättä!