Käyttäjäkoulutukset on pidetty. Alustaa viimeistellään. Sisältöjä muokataan. Testaus on siirtynyt parilla viikolla eteenpäin, mutta varsinaista viivästystä kokonaisaikatauluun ei ainakaan vielä ole tullut.
Ihmetyttää nämä 'valmisohjelmistot', kun niitä sitten kuitenkin pitää räätälöidä ja sovittaa ja lyhentää ja korjata. (Tässä onkin kysymys uuden version bugien korjaamisesta. Versiossa 5 editori ei ole käyttäytynyt odotetulla tavalla.)
Asiasanastoa on saatu työstettyä eteenpäin. Tekstejä valmistuu pikkuhiljaa. On kuitenkin aivan valtavasti tekemistä. Riittääkö aika? Riittääkö usko? Kestääkö pinna?
Ihmeellisenä detaljina kerrottakoon, että kaksi yksityisyrittäjää on jälleen esittänyt oman näkemyksensä suurimman palvelun rakenteesta, joka pitäisi kuulemma pistää parista kohtaa melkolailla uusiksi. Toinen ihmeellinen asia on se, että verenpaine ei enää nouse näistä yllätyksistä. Olen alistunut kohtalooni...
Meni syteen tai saveen, tehdään se suunnitelmallisesti eikä hötkyillä. Koirat haukkuu, karavaani kulkee!
Olen lähes tunnoton. Lasken päiviä projektin loppumiseen... No, en ehkä sentään vielä, mutta tiedostan projektin rajallisuuden. Kuukausia on jäljellä huhti, touko, kesä, heinä, elo. Sitten kenties lomailua. Tai työpaikan vaihdos. Mielellään ei paluuta tähän samaan savottaan, jossa kukaan ei halua tuottaa järkipuhetta, kun on niin kiire.
Jotenkin on ihan mahdotonta uskoa todelliseen muutokseen, kun kaikkea hallinnollista tekstiä silmäilee. Hallinnollinen teksti on kuin sisiliskon häntä. Se kasvaa aina uudelleen. Tai kuin rikkaruoho, joka valtaa kaiken tielleen sattuvan.
Kukaan ei HALUA kirjoittaa yksinkertaisesti. Kukaan ei HALUA nähdä vaivaa asiakkaan hyväksi.
Mopo on liian tiukasti hallinnoijien käsissä ja kaasua painetaan säästelemättä!
Pitikin mennä haukkua räksyttämään - nyt olen hankinta-asioiden pyörteessä, eikä vaikuta ihan yksinkertaiselta. Lähinnä sen puolesta, mitä voi jättää tekemättä.
Ei se tunnu menevän ihan niin, että otetaan jostain asiakirjapohja, ja vaihdetaan siihen nimet....
Olen lukenut noin 160 sivua hankintakäsikirjoja ja -oppaita, ja itse asia on todella selkeä, moneen meidän verkkopalvelujemme sisältöasiaan verrattuna, mutta hankinnan yksilöllisyys ja se, mihin hankinnalla sitoudutaan, tuntuu suoraan sanoen karmaisevalta.
Seitsemän vuoden liitto nykyisen toimittajan kanssa rakoilee melkoisesti, mutta on täysin mahdollista, että sieltäkin tullaan taas kosiskelemaan.
Muistuikin mieleeni, kuinka melkein 20 vuotta sitten työskentelin teatterialan tekijänoikeussopimusten parissa ja opin aivan perustavanlaatuisen asian varainhankinnasta - ne prosentit, joita sopimuksiin kirjoitettiin, määräsivät sitten tulovirtaa seuraavina kausina. Ei minulla kyllä ollut vaikeuksia silloin nostaa liitolle tulevaa prosenttia kautta linjan aika roimastikin.
Nyt pitäisi vain saavuttaa kirkas kokonaisajatus ja kirjoittaa se valmiiksi otsikoidulle paperille. Mutta miten erotella jyvät akanoista.... ja tyhjät tynnyrit täysistä... no toivottavasti ei ruutitynnyreistä... Kyllä metaforat ovat kamalia...
Olenkohan liian tosissani? Tuntuu, että kaikki ympärillä vain juttelevat ja pitävät hauskaa.... (Vrt. Muumilaakson marraskuun Ruttuvaari, joka luuli, että kaikki muut ovat pitämässä bileitä ruokakomerossa.)
Ylihuomisessa 2. konseptityöpajassa on tarkoitus jo löytää käyttöliittymämalleja ja päästä lähemmäksi uuden palvelun suuria linjoja. Siis lähemmäksi kuin ensimmäisen työpajan herättelyluennon perusteella vielä päästiin. Siellä kyllä hämmennettiin tehokkaasti kattilaa, jossa me kaikki porisemme.
Jos kyseessä olisi bouillabaisse, ketkä tai mitkä olisivat katkarapuja. Katkaravut pitää lisätä viimeisenä, etteivät ne sitkisty...
Viime perjantaina oli kotitehtävän viimeinen jättöpäivä, mutta vain 3 kymmenestä palautti tehtävän. Maanantaina kyselin syitä ja koetin motivoida osallistumaan nyt, kun siihen on tilaisuus. Laitoin viestin myös esimiehille siinä toivossa, että asia herättäisi keskustelua.
Viime viikolla olin Tieken seminaarissa ja luin sieltä saamani vinkin perusteella ns. pienen harmaan kirjan (little grey book) nimeltään Notes on the Role of Leadership and language in Regenerating Organizations.
Ehdottomasti kolahti kirjan pääsanoma, jonka mukaan organisaatiolle käy niin, että se toimintakulttuurinsa kypsymisvaiheessa alkaa rajoittaa kieltään pystyäkseen hallitsemaan toimintaansa paremmin, mutta jossakin vaiheessa tämä rajoitettu ja kangistettu kieli alkaakin haitata organisaation toimintaa ja estää innovatiivisuuden ja uudistumisen. Puhumattakaan nyt siitä, että tällainen kieli on usein vaikeasti avautuvaa ja sopii huonosti toiminnan esittelyyn niille organisaation ulkopuolisille, joille toiminta on tarkoitettu. Itseisarvonahan ei voi olla organisaatio an sich?
Tunnen nyt yllättävää myötätuntoa työryhmäämme kohtaan. Meillä on kova pähkinä purtavana.... Pähkinöitä ja katkarapuja, paleo-ruokavalio! Kun listalla on ollut tähän saakka pelkkää riisiä, valtavina kokkareina kattilan pohjassa.
Kaaos ja hämmennys, pätijät ja ahdistujat....
No, onneksi sentään konsultin esitys oli hyvä ja tarpeellinen, jos se vaikka uppoaisi jonkun kaaliin. Olin tosiaan ihan rennolla ja hyvällä tuulella ennen työpajaa ja vielä sen jälkeenkin. Ihan pienenä yksityiskohtana kuitenkin huomasin, että muutama osanottaja osoitti sanomisillaan aivan täydellistä epäluottamusta sekä projektiryhmään että tietty myös minuun... kysymällä erinäisiä ihmeellisiä kysymyksiä. Ehkä se on terveellistä kokea livenä...
Kovaäänisimmät olivat eniten äänessä, mutta kaikki eivät ihan vieläkään tuntuneet oivaltavan, että yritettiin puhua kokonaisuudesta asiakkaan kannalta. Näemmekö ikinä metsää puilta.... Selluloosapuurolta ja hokkuspokkus-terminologialta.
Jos voittaisin lotosta, lähtisin Etelämeren saarelle chillailemaan, niinkuin nuoriso sanoo.
Neljän päivän vapaan jälkeen avokonttorin todellisuus on unohtunut, mutta muistuu pian mieleen. Saippuan liukkaudella hyppää pomoni esiin keskustellakseen vastapäisen kollegan kanssa, ja minä yritän sitten suojautua tuolta alitajuiselta uhalta 130 sentin korkuisen sermin taakse vajoamalla tuoliini ja kyyhöttämällä etunojassa mahdollisimman lähellä näyttöä. Grrrmphhh.... Pitäisi sopeutua ja ottaa rennosti?
Konseptisuunnittelun käynnistyspalaveri koitti viimein eilen. Paikalla oli 13 henkilöä, kaksi suunnitteluun valitusta toimistosta ja 11 meiltä. Ohjelmassa oli lähinnä tämän osaprojektin suunnitelman läpikäyntiä, esittelykierros ja työpajojen aikatauluista sopiminen.
Aika iso porukka vieläkin on, ja jotenkin aina uudelleen hämmästyn, kuinka kiinni ihmiset ovat omissa lähitoimissaan. Aika paljon alkoi konsultille heti tulla kysymyksiä, jotka eivät mitenkään liity konseptisuunnitteluun, joka tehdään seuraavan 2 kk:n aikana. Tuttuakin tutumpi ahdistus nosti päätään.
Nyt tarvitaan raakaa työtä ja konkreettisia askelia kohti parempia verkkopalveluita. Vaikeampaa tulee olemaan saada muutosta ihmisten ajattelutapaan kuin hankkia uusia vermeitä ja vekottimia. Eniten pelkään, että uudistus ei pure niin kuin sen pitäisi meidän valtavaan sisältöselluloosapuuroomme. Mutta sen riskin miettiminen ja pelon kesyttäminen kuuluu varmasti toimenkuvaan.
Tuntuu ainakin vielä tässä vaiheessa tosi hyvältä, ettei tarvitse vetää yksin tätä kivirekeä... Ihmisten odotukset ovat korkealla, mutta löydetäänkö niille odotuksille täsmällisiä ilmenemismuotoja. Turvallisuussyistä hoetaan omaa mantraa (ohjelman nimi) ja huokaistaan sen päälle, etteivät meidän asiakkaat löydä mitään meidän sivuilta. Jatkokysymys onkin, että jos joskus löytävät, ymmärtävätkö mitään.
Pakko sanoa, että juuri nyt nautin tilanteesta - ollaan konkreettisesti alussa ja nämä valittajatkin saadaan viimein valjastettua yhteisen asian eteen 3x3 tuntia kestävissä työpajoissa - vai saadaanko?
Tänään olen pelkästään iloinen. Kevät tulee ja webbiprojekti käynnistyy ensi viikolla.
Sarjassamme Olisi pitänyt aiemmin haukkua räksyttää: Sain 'yllättäen' perjantaina iltapäivällä hankintapäätöstä varten malliksi aiemman, ison kilpailutuksen hankintapäätöksen, kun olin sitä aikani sähköpostitse perännyt.
Maanantaina oli aamupäivällä ympäristötyöryhmän vierailu Kumpulaan ja iltapäivällä pientä ad hoc-hommaa, mutta nyt hankintapäätös on tehty ja lähetetty kehittämispäällikölle tarkastettavaksi.(Tarkastamista en aio odottaa kahta viikkoa.)
Mitä tästä taas opimme? Mene HETI vaatimaan, esteistä piittaamatta, että projektisi etenee aikataulun mukaan! Älä usko tekosyitä tai muitakaan syitä viivästyneille vastauksille. Mene henkilökohtaisesti paikalle ja sovi, koska asiaasi edistetään seuraavan kerran. Niin varmaan muutkin tekevät, ja koska kaikken asiat eivät voi päästä yhtä aikaa listan kärkeen, hännille tipahtavat ne, jotka eivät haukkua räksytä ja roiku hampaillaan kiinni lahkeessa (hieman seksistinen ilmaus?) tai hameenhelmassa.
Jos olisin tiennyt, kuinka yksinkertaista tuon hankintapäätösmallin mukaan on toimia, olisin varmaan voinut haukkua räksyttää sen 'täyttöoikeudet' itselleni jo ennen muuttoa... Miksi en tiennyt? No, kun se oli vain yhden ihmisen tiedostoissa se malli eikä suinkaan esimerkiksi intrassa tai muualla yhteisesti saatavilla.
Totuus on, ettei menetettyä aikaa saa takaisin. Mutta HUOMENNA saanen päätöksen eteenpäin, allekirjoitukseen ja tiedoksi osallistuneille sekä sähköpostitse että etanoiden postilla.
Kaikki tulevat ja nykyiset (mahdollisesti teitä on 1-2) lukijat; tiriskäämme yhdessä tai opetelkaamme räksyttämään paremmin!
No, koska kehittämispäällikkö on vastuussa kaikesta mahdollisesta muuttoon liittyvästä, hän ei ole EHTINYT tehdä hankinta-asiakirjaa. Tällä kertaa 'syyllinen' viivästykseen ei siis olekaan apulaisjohtaja! Huraa...
En tiedä mitä muuta voisin tehdä kuin olen jo tehnyt, eli kysynyt kehittämispäälliköltä voinko auttaa tai tehdä ko. hankinta-asiakirjan sekä lähettää postia tarjouskilpailuun osallistuneille. Mutta tietenkin siinä sitten on jotain protokollaesteitä.
Ansaitseeko näin hidas organisaatio uusia sivuja? Ei, mutta asiakkaat ansaitsevat, sillä he ovat viattomia kaikkeen tähän byrokratiaan.
Ensimmäinen päivä uusissa tiloissa. Hankintapäätöstä ei ole vielä tehty. Nytkö sitten alkaa uusi, tehokkaampi työelämä, kun ihmisillä ei ole enää omia huoneita, joten töihin ei jäädä pesiytymään.
Kaikki henkilökohtainen kuten huonekasvit, on kielletty. Edes sermiä kahden työtilan välillä ei ole. Tunnelma 'pilttuussa' on kovin persoonaton ja korvat ovat koetteella kun kuuntelen kännykällä musiikkia. Työhön keskittyminen onnistuu kyllä hyvin, koska olo on kuin ravihevosella, ei uskalla vilkaista sivulle, ettei kukaan tulisi kysymään mitään joululomasta tms.
Kai tässä on pakko vaan sopeutua, ja pikkuhiljaa kai tilat saavat hieman persoonallisemman ilmeen.
Toivottavasti pääsemme pian ilmoittamaan, kuka on valittu konseptisuunnittelijaksi, ennen kuin suunnittelija sitoo resurssinsa muualle.
Avasimme kuoret maanantaina iltapäivällä. Aika jännittävää... Saimme neljä tarjousta. Yksi ilmoitti, että on täystyöllistetty tammikuun loppuun, jonka takia ei voi osallistua ja yksi ei ilmoittanut (mitään).
Nyt on tekeillä arviointi, jossa puolet 'pisteistä' annetaan hinnasta ja puolet muiden tekijöiden mukaan.
Muut tekijät ovat:
1. Toimittajan työsuunnitelman toteutettavuus ja pitkäjänteisyys (pisteytys 1-10)
2. Toimittajaorganisaation kokemus vastaavanlaisista tehtävistä (pisteytys 1-5)
3. Toimittajan nimeämän vastuuhenkilön kokemus vastaavanlaisista tehtävistä (1-5)
Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa ollaan jo aimo askel lähempänä toteutusta kuin vielä pari kuukautta sitten.
Kirjoitamme arviot arviointilomakkeelle ja vertailemme tuloksia myöhemmin. Nyt tarvitaan pelkästään lukutaitoa ja havaintokykyä.
Tulee mieleen työnhaku. Montakohan kertaa olen hakenut töitä standardihakemuksella, josta hädin tuskin käy ilmi, että työpaikan 'vaatimukset' on luettu ja ymmärretty? Tai kääntäen, josta näkee, että hakemus on kirjoitettu täysin työpaikan vaatimusten mukaisesti ja niitä reflektoiden...
Vajaa 3 päivää ennen joululomaa. Käsittääkseni päätös täytyy tehdä ennen lomia, jotta toimittaja voi varata resurssit keväälle. Pakko ryhtyä nyt arviointihommiin!
Saimme määräaikaan mennessä neljä tarjousta. Maanantaina iltapäivällä ne avataan. Oli aika jännittävää, kun kolmeen mennessä oli tullut vain kaksi. Kyllä neljää on kuitenkin kaksi kertaa parempi vertailla kuin kahta ;-)
Muutto painaa päälle niin että ihmiset eivät enää jaksa pysyä huoneissaan vaan vaeltavat edes takaisin kiihdyksissään.
Enää ensi viikko pitää koettaa pysyä poissa kaaoksen alta eli tehdä asioita loppuun yksi kerrallaan, ja sitten koittaa 10 päivän joulutauko.
Olen kurkkinut Rovaniemelle webcamin kautta, ja on siellä ainakin 5 senttiä enemmän lunta kuin täällä, missä ei ole yhtään.
Tarkensin projektisuunnitelman aikataulua, ja nyt se on OMASTA mielestäni tosi realistinen ja väljä. Mutta minähän saatan uskoa, että asiat sujuvat suunnitelmien mukaan, enkä osaa laskea yllätysmomentteja sittenkään sinne joukkoon mukaan.
Onneksi siellä on mukana lause, että aikataulu on alustava ja projektisuunnitelmaan muokataan ja täydennetään projektin edetessä.
Olen perjantai perjantailta yhä väsyneempi. Hiilihydraattien nauttiminen sohvalla ei kasvata kuntoa, mutta räntäsateessa pirteänä hyppely ei ole minun heiniäni.
Koko päivän Dipolissa Web 2.0-kurssilla. Tällä kertaa tuntui, että pystyin vähän enemmän omaksumaan kuin vaikkapa jokunen aika sitten IIR:n Intranet-seminaarissa. Liekö kertaus opintojen äiti, vai auttoiko se, että tällä kertaa keskityttiin pitempään näihin web 2.0:n ja sosiaalisen median ilmenemismuotoihin. Olin tähän päivään saakka sitäpaitsi luullut, että nuo kaksi ovat ihan sama asia.
Tuli kyllä aika paljon ajattelemisen aihetta. Ammatillisesti puhkesi (taas kerran) huono omatunto tai syyllisyydentunto. Miksi en ole VAATINUT sitä tai tätä ponnekkaammin? Mutta eipä se taida menneisyyttä muuttaa. Ja mitäpä se yksinään vaatiminen auttaa. Olen kyllä kysellyt esim. tietohallintopäälliköltä, miksei meillä ole käytössä RSS-syötteitä, mutta sitten kun hän vastasi, ettei meillä ole sen tyyppistä tiedontuotantoa, että sinne syötteisiin tulisi mitään mielenkiintoista, olen taas antanut aiheen painua unholaan. No, ei minunkaan mielestäni pelkästään se, että sivuja päivitetään, kelpaa syötteeseen. Mediatiedotteita tulee muutama per kuukausi, eikä ne kiinnosta kuin rajattua joukkoa kerrallaan... Tätäkin pitäisi miettiä enemmän.
Arkipäivän rutiinit painavat alleen, totta sekin. Mutta voiko niitä käyttää tekosyynä kautta aikojen, jos jonkun palikan käyttöönotto ei esim. maksa mitään tai paljon mitään. Pieniä uudistuksia, jotka ovat halpoja tai maksuttomia, pitäisi kumminkin jaksaa vaatia ihan viran puolesta silloin tällöin. Sikäli kun ne ovat mielekkäitä... Onhan meillä sentään jo sähköinen puhelinluettelo toteutettu tänä vuonna, suomeksi, ja kieliversiot tulossa.
Kai meillä ORGANISAATIOSSA jo on jonkin sortin tahtotila, kun kerran tietohallintotyöryhmän raportissa verkkopalvelujen kokonaiskonseptin uusiminen todettiin lähiajan strategisesti tärkeimmäksi hankkeeksi. Nähtäväksi jää, mitä saadaan joulukuun 12. päivä.
No, viimein saatiin maanantaina (24.11.) kuudelle taholle lähetettyä tarjouspyyntö verkkopalvelujemme konseptisuunnittelusta sähköpostilla ja viralliset paperiversiot perään sitten tiistaina.
Sitä sai vaan odottaa niin kauan, että koko juttu ei enää tuntunut miltään. En tiedä, pitäisikö töissä koskaan tuntuakaan kivalta, mahtavalta tms. (no, kun edes joskus!), mutta nyt on sitten joulukuun 12. päivään aikaa tehdä muuta ja viimeistellä niitä lisätietodokumentteja, joihin alustavassa tarvekuvauksessa viitattiin.
Täytyypä kai nyt laittaa JATtilaisista niille, jotka lähettivät suosituksiaan, tietoa siitä, mitä he suosittelivat. JATtilaisten suosituslistalta otimme loppujen lopuksi mukaan kolme. Kaksi oli omasta takaa tiedettyjä ja yksi muulta taholta saatu suositus. No, oli noissa kolmessa ensimmäisessä mukana yksi, jolle olisimme joka tapauksessa lähettäneet tarjouspyynnön.
Pyysin sähköpostitse kuittausta tarjouspyynnön vastaanottajilta, lähinnä että tuliko viesti perille ja avautuivatko liitteet, mutta vain 3/6 vastasi tähän. Neljänneltä tuli automaattivastaus, että Succesfully delivered ;-) Tarkoittaako se, että kukaan ei lue niitä kolmea osoitetta, vai eivätkö he ole kiinnostuneita osallistumaan?
No, toivon kumminkin, että saamme enemmän kuin kaksi vastausta. Olisko pitänyt lähettää sittenkin useammalle?? Tietenkin, jos vastauksia tulee tosi vähän, voi ehkä ajatella uusintakierrosta. Vai voisiko? No, ehkä niitä tulee sen verran, että pääsemme vertailemaan.
Sain juuri tietää, että tarjouspyyntö on allekirjoitettu ja makaa kehittämispäällikön pöydällä. Kehittämispäällikkö puolestaan on komennettuna henkilöstöseminaariin.
Koska tarjouspyynnön sähköinen versio on hänen koneellaan, minun ei kannata edes haaveilla, että tänään tapahtuisi mitään. Toivon vain, ettei paperi katoa huomisen siivouspäivän aikana.
Kafka ja Gogol, vaviskaa!!
Tänään apulaisjohtaja on Otaniemessä koko päivän.
Onneksi on vapaapäivä, jonka aikana olen voinut etsiä merkityksellistä elämää mm. nukkumalla 12 saakka, lukemalla lehteä, juomalla kahvia, pesämällä pyykkiä ja lämmittämällä Nasi Gorengia. Lopulta otin myös projektityöni esiin ja muokkailin sitä osin innostuneena.
En usko että 40 opintoviikon koulutusohjelman lopputyöhön on missään maailmassa tai ulottuvuudessa kulutettu niin paljon huonoa omaatuntoa ja tekstinkäsittelyaikaa kuin omaani. Sillä adrenaliinimäärällä, mikä on kulunut joko asian välttelyyn tai tekstien muokkaamiseen yhä uuteen muotoon, olisi jo tehnyt väitöskirjan kotimaisen kirjallisuuden alalta.
Henkilökohtaisen tuottavuusohjelmani nimissä olen kohta valmis ottamaan niin pitkän loman, että saan työn tehtyä (2-3 pv?). Siinä samallahan voisin odotella apulaisjohtajan allekirjoitusta 'kaikessa rauhassa' ja saisin saldot kuriin. Jos käyttäisin kaikki plustunnit ja siihen päälle pari vuosilomapäivää, se olisi siinä. Voisin sitten palata töihin lepäämään kaikesta merkityksellisestä...
Nyt odotellaan sitten, että apulaisjohtajalla olisi aikaa käydä tarjouspyyntö läpi ja hyväksyä se.
Eilen oli niin kylmä, että oli illalla pakko kaivaa kaikki mahdolliset talvitakit esiin. Tunnen kaukokaipuuta ja kaipuuta merkityksellisempään elämään, mutta valitettavasti menot ovat niin suuret, että mikään suuri loikka vapauteen ei ole mahdollinen ennen eläkkeelle pääsyä tai joutumista.
Joskus haluttaisi oikeastaan pistää kaikki hyrskyn myrskyn tallaisessa ORGANISAATIOSSA, joka on kuin etana.
Toisaalta riittää kokouksia ja puhetta, mutta toisaalta tuntuu, ettei mitään tosiaankaan oikeasti tapahdu.
Plussaa on edelleenkin jotain 30 tuntia, niin että voinhan elellä yhden merkityksellisen päivän elämässäni vapaana keskellä viikkoa ja kokeilla, miltä se tuntuukaan, kun saa vapaasti määrätä mitä milloinkin tekee.
Nyt pitää vain odotella, että apulaisjohtaja ehtii lukea 2 sivun pituisen paperin. Eihän siihen ole vasta mennyt kuin 1,5 päivää sen odotteluun, ja totta kai työtä ja kokouksia riittää, vaikka tarjouspyynnöt eivät lähtisi juuri tänään.
Olen kai kuitenkin oman osani tähän saakka hoitanut suurinpiirtein aikataulussa, niin ettei tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa siitä, että olisi omalla viivyttelyllään estänyt projektin etenemistä.
Olenkohan pitemmän loman tarpeessa, kun ajatukset pyörivät suhteellisen negatiivisia uria....
Hain sunnuntaina yhtä hommaa ja löysin yhden jota voisin ehkä hakea. Onko tämä nyt sitten uhmaa, vai ihan todellista viisikymppisen reuhtomista laitostumista vastaan?
Saimme tarjouspyynnön valmiiksi ja päätimme lähettää sen kuudelle toimittajalle. Henkisesti helpottavaa, vaikka hartiat ovat ihan jumissa koneen ääressä istumisesta. Maanantaina tarjouspyynnöt lähtevät maailmalle. Hassu tunne, kuin olisin projektisuunnitelman sisällä, rivillä Tarjouspyynnön lähettäminen. Ehkä se on merkki siitä, että on korkea aika lähteä viikonlopun viettoon...
Työtuntien tasaus, jota olen harrastanut kahden viikon ajan siten, että olen tullut vasta kello 13 töihin, on tuottanut tulosta noin kuuden tunnin verran tavoitteena olleen 12 sijasta. Ei saisi vetää iltoja pitkiksi töissä, jos yrittää vähentää plus-tuntien määrää.
Teen kannen ja sisällysluettelon konseptisuunnitelman liitteeksi laitettavaan 20-sivuiseen selontekoon, ja sitten ihan varmasti lähden kotiin. Ennen pimeää ei enää kerkeä, mutta ennen kuutta kumminkin.
Tänään oli sähköpostissa kymmeniä suosituksia JATtilaisilta hyvistä konseptisuunnittelijoista. Kärki erottuu jo selvästi. Tosi kiva, että tällaisen verkoston kautta voi hankkia tietoa. Se on kuitenkin ihan eri asia saada suositus tilaajalta kuin toimittajalta itseltään.
Tuskin maltan odottaa ensi viikkoa. Perjantaiksi pitäisi kuitenkin kirjoittaa uusiksi kohta Verkkopalvelustrategia meidän alustavassa tarvekuvauksessamme. Olen aina suhtautunut strategiaan (sanana?) hieman epäkypsästi ja pitänyt koko juttua keisarin uusina vaatteina, joilla yritetään selitellä mitä on tullut tehtyä ainakin sinne päin. Tarkoitan, että näen ehkä kaiken liian läheltä, ja sattumanvaraisena ja osin tehottomanakin toimintana, jossa on varmaan ihan hyvä teema ja kantava ajatus, mutta johtamista ei suurennuslasillakaan erota.
Vaan tulee se strategian jalkauttaminen eteen meilläkin kun tuloskorttia aletaan tavailla ja tuijotella. Niin että pakkohan se on vanhan kirjallisuudenmaisterin pari kappaletta strategiatekstiä pystyä vääntämään...
Vettä sataa ja pimeys painaa päälle. Tuntuu vaikealta uskoa valoisaan tulevaisuuteen. Olen kohta samaa mieltä kuin hissin edessä tapaamani kollega, vaikka se on vain tavanomaista pessimismiä ja lyhytjännitteisyyttä.
Perjantaina kuulin, että on sellaista ilmassa, että miksei meillä jo ole sitä uutta alustaa. *Huokaus* Toisaalta (samaan hengenvetoon) projektiaikatauluun pitäisi kuulemma jättää enemmän aikaa lomille. Eikö tämä ole paradoksaalista?
Konseptisuunnitelma halutaan tehdä ennen alustan hankintaa, koska ei haluta kaataa vanhaa viiniä uusiin leileihin. Ei haluta kaataa sitä kapulakielistä sekasotkua helppokäyttöisemmälle alustalle, kun se ei ratkaise nykyisen palvelun ongelmia kuin yhdeltä pieneltä osalta. Täytyy varmaan koettaa vääntää tämä asia tiedoksi jostain rautalankaa taipuisammasta materiaalista.
Tämänkertainen dilemma on siis, että projektin eri osille on varattava oma aikansa, mutta nämä uutta alustaa odottelevat eivät jaksa odottaa. Nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, se ei sittenkään taida olla minun ongelmani ;-), joten jatketaan harjoituksia suunnitelmien mukaan. En voi mitään sille, jos joku ei jaksa odottaa tai yhteisten kokousaikojen löytäminen on vaikeaa tai projektin läpivieminen on määrätty minulle eikä niille, jotka olisivat jo hankkineet sen alustan.
Tämä oli ensimmäinen viikonloppu vuosiin, kun molempina aamuina heräsin jotenkin paniikissa ja luulin, että täytyy lähteä töihin.
Projektiryhmän kokous oli aivan yllättävän hyvä. Täytyisi vain saada omat työt parempaan järjestykseen, kun tuntuu että ne kaatuvat päälle. Oikeastaanhan on aika ylellistä päästä suunnittelemaan uusia palveluja, olkoonkin että odotukset taitavat olla liian korkealla erityisesti aikataulun suhteen.
Pitää vaan hoitaa oma hommansa ja antaa muiden hoitaa omansa... (Ai niin, sitten on se yhteistyökin vielä...)
Tämän viikon jäljiltä takki on aika tyhjä.
Nyt pääsen vihdoin projektisuunnitelmaa kirjoittamaan. Viimeksi sain aikaan luurangon, nyt on tarkoitus lisätä vähän lihaa luiden ympärille. Ehkä kuitenkin vielä mennään Atkinsin dieetillä, koska en voi enkä halua aivan yksin päättää sitä laajuutta, millä lähdemme hakemaan konseptisuunnittelijaa.
Pelkästään termit tuottavat päänvaivaa; joidenkin määritelmien mukaanhan konsepti olisi vain sisällön rakennetta kuvaava termi, mutta minun mielestäni sana kokonaiskonsepti on kyllä aika lailla enemmän.
Tärkeintä on nyt saada sen verran tekstiä, että huomisessa projektiryhmässä voidaan keskustella rajauksista ja ulkopuolelle jätettävien hankkeiden liittymäkohdista kuitenkin tähän projektiin jossain vaiheessa.
Yksittäisten sähläysten - kaikella kunnioituksella, tarkoitan vain yksittäisiä hankkeita (ns. kertaräätälöintejä), joihin ryhdytään, kun on, yllätys, yllätys, saatu rahaa tai raha pitää käyttää tai joku on käskenyt tehdä sitä tai tätä - niin, niiden yksittäisten sähläysten määrää tässä talossa ei varmaan kukaan ole uskaltanut koskaan laskea, saati sitten katsoa mitä on mennyt rahaa ja mitä jäänyt käteen.
Tällä hetkellä en ole kamalan innostunut räätälöitävistä tuotteista. Kuka haluaisi esim. räätälöidyn ompelukoneen tai auton. No, onhan niitä.
Voitaisiin tietty mennä toisen ääripään kauttakin. Sanottaisiin vaan, että nyt saatte tehdä justiin sellaiset verkkopalvelut kuin haluatte. Ja aika alkaa nyt. Voin kuvitella että tulokset olisivat aivan mahtavia!!
Ainoa pieni ongelma on kuitenkin todellisuudessa se, että jos tuotetaan montakymmentä yksilöllistä palvelua/palvelun osaa, käytettävyysnäkökohdat pitää ottaa niissä kaikissa huomioon, ja ainakaan jos nykyisten ohjelmasivujen sivuvalikkoja katsoo, ei kovin näytä informatiiviselta, saati selkeältä tai loogiselta.
Niin että ihan perustelluista syistä me emme voi perustaa 20 itsenäistä verkkopalvelujen uudistusprojektia, jota kutakin vetäisi substanssiyksikön kiireinen asiantuntija, joka on niin sisällä hankehallinnossa, että tuskin tukantupsu näkyy.
Kollega kävi esittelemässä uuden työntekijän ja puhuimme siinä samalla webbiuudistuksesta. Puhuessa kaikki tuntuu niin selkeältä. Projektilla pitää olla vaiheet, jotka seuraavat toisiaan. Kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa.
Aamulla töihin tullessa hissien luona toinen kollega kysyi, luulenko, että me joskus saadaan se uudistus tehtyä. Sanoin, että totta kai. Hän toi esiin epäilynsä hankkeen toteutumismahdollisuuksista, ilmeisesti siksi, että 'meillä' täällä 'talossa' kaikki asiat etenevät niin hitaasti, ettei oikein erota niiden etenevän ollenkaan.
Joskus vuosia sitten olisin ajatellut, että hän arvostelee minua kyvyttömyydestäni viedä uudistusta läpi. Sain sellaisen vaikutelman, että hänen mielestään uuden palvelun pitäisi olla jo valmis ja täsmälleen sellainen kuin hän on mielessään ajatellut. (Mistä ei kuitenkaan ole vielä kovin paljon täsmätietoa.)
Nytpä ei enää kulje ajatus tuohon malliin. Edelleenkin näen kyllä suurimpana riskitekijänä oman porukan ajankäytön eli sen, ehtivätkö sitten tarpeen vaatiessa paneutua asiaan ja miettiä, mikä se on sitä mitä halutaan muuttaa, erityisesti sisällössä, mutta en ole niin henkilökohtaisella tasolla mukana tässä uudistuksessa. Koen sen lähinnä hommana, joka pitää hoitaa niin, että lopputuloksen kanssa voidaan elää ainakin seuraavat 4-5 vuotta. On vaikea kuvitella, että saisimme esimerkiksi joka toinen vuosi rahaa ja tarmoa kaiken uudistamiseen...
Ihmiset ovat pelottavan sisällä kankean virastokielen syövereissä ja tuottavat sitä päivittäin lisää tuoleillaan istuksien... Pelkkä uusien vempaimien hankkiminen ei tosiaankaan auta!
Onneksi on maanantai ja paljon hommia tehtävänä, joten ei ole aikaa eikä halua masentua tulevaa ajanpuutetta ynnä muita hankaluuksia ajatellessa. Voisin melkein allekirjoittaa sen väitteen, että paras tulevaisuus on se, joka on vasta tulossa. No, eihän se muuten olisikaan tulevaisuus.
Paitsi että onhan tämäkin hetki jonkun menneen ajan tulevaisuutta. 60-luvulla ajateltiin, että 2000-luvulla autot lentävät, mutta eipä ole lentäviä autoja näkynyt.
Alkaa tuntua siltä, että rakenteistettu teksti ja tietokanta sen talletuspaikkana on ainoa mahdollinen ratkaisu sellaisen taikinan käsittelyyn mitä meidänkin ns. tietosisältömme on. Aineistosta saisi sitten pullautettua (erotettua taikinasta, leivottua ja paistettua) sopivankokoisia palasia webbisivuille, kun reseptit olisi jokaiselle tuotteelle hallinnassa.
Tietokantapohjaisia sivuja on kai vastustettu siksi, ettei (vai voiko?) Google esimerkiksi voisi silloin hakea palvelun kokotekstistä. Mutta jos metatieto saataisiin muuten sijoitettua Googlen ulottuville, miksi kokotekstin pitäisi indeksoitua Googleen? Jos sivuilla olisi raudanluja hakusysteemi, niin ihmiset käyttäisivät sitä eikä Googlea tarvittaisi kuin johdattamaan etusivulle.
