
Määräaikaan mennessä saimme 55 tarjouspyyntöön liittyvää lisäkysymystä. Paljon oli joukossa kysymyksiä, joihin vastataan vielä uudelleen lähitulevaisuudessa ja jonkin verran myös sellaisia, joiden kohdalla tuli epäilys, onko vaatimusmäärittelyä jaksettu lukea läpi. Vastauksien kanssa tekstiä tuli 8 sivua. Osaan kysymyksistä minulla ei ollut mitään jakoa vastata, mutta onneksi tietohallintopäälliköllä oli. Joku tiedusteli suoraan, paljonko hankkeen budjetti on, mutta eihän me sitä kerrottu...
Tarjouskilpailun deadline on heinäkuun 10., joten nyt on aikaa koota rakennetta ja katsoa, kuinka paljon teksteissä on korjattavaa ja tehdä kaikkea sitä ajattelutyötä, mihin ei ole ikinä aikaa. (Huokaus. Onko toiveajattelua?)
Olin viime viikolla naapuriviraston kollegan kanssa lounaalla ja vaihdoimme kokemuksia paitsi näistä kilpailutusasioista myös oman työn keskeisistä piirteistä. Päädyimme siihen tulokseen, että vinkuna ei lopu koskaan. Vertaistuki tosiaankin toimii. Huomasin myös joku aika sitten, että kirjoitan tänne lähinnä vain silloin, kun ottaa päähän.
Nyt on sitten edessä muutto uuteen ryhmään, kolmanteen tässä virastossa. En sano siihen asiaan nyt muuta kuin että jaahas, näkee sitten, mitä tästä seuraa. Kuitenkin melkein kaikki muutokset aiheuttavat minussa taistele tai pakene -reaktion. Nyt on kyllä menossa pakenemisvaihe. Päässä pyörivät lähinnä painajaismaiset kuvat pikku apulaiseksi ja näkymättömäksi toteuttajaksi valumisesta, vaikka sitähän olen tähänkin mennessä ollut, mutta vielä sillä kertoimella, että vastuita jaellaan sinne ja tänne, ja sitten käytännön toteutus eli se autteluhomma sysätään minulle.
Olisipa jossain mallia siitä, että muutokset voidaan hoitaa tyylikkäästi ja vastuut ja tehtävät määritellä järkevästi ja todellisuutta vastaavasti! Olisi helpompi uskoa niihin mahdollisuuksiin.
Mutta eipä tässä auta kuin katsella työpaikkailmoituksia, joita ei juuri ole, ja koettaa tehdä parhaansa sekä löytää omasta työstä mielekkyyttä, riippumatta siitä, mihin ryhmään se seuraavaksi määrätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti