Teflon-pintainen kamelontti saa paikan

Tässä vaiheessa projektia alitajuntani on niin työllistetty, että en oikeastaan lakkaa ajattelemasta ratkaistavia ongelmia ja tehtäviä töitä hetkeksikään.

Eikö töitä tosiaankaan voi järjestää niin, että 2 pv viikossa käyttäisi kokouksiin ja sähköposteihin ja loput 3 keskittyisi täydellä teholla palvelujen rakentamiseen?

Projektipäällikön pitäisi olla teflon-pintainen, kestohymyilevä kameleontti, joka vaatisi jokaiselta kykyjensä mukaan ja vastaisi tarpeiden mukaan.

Keskity! Yksi este kerrallaan

Nyt jos koskaan tarvitaan keskittymistä. - Aamulla kiroilin ja syytin tietotekniikkaa, kun ohjelmat eivät auenneet ja selaimet hyyvyivät. Ryhdyin sitten tutkimaan konettani ja löysin kymmenittäin auki olevia sähköposteja, dokumentteja ja selainikkunoita koko viikon ajalta. Vaikka muistia on vähän (koneessa), saattaa sen käyttäjässäkin olla jotain vikaa.

Miksi tuntuu niin mahdottomalta tehdä yksi asia kerrallaan valmiiksi? Eikä pelkästään tunnu, vaan se on mahdotonta. Vai onko?

Pahoittelemme tapahtunutta ja tutkimme asiaa

Olemme loppusuoralla; enää lokakuu suurimman palvelun rakentamista ja julkaisu! Jonka jälkeen ekstranettien rakentaminen ja avaaminen. Hmm. Sen jälkeen ylläpitovaihe, jonka aikana on opeteltava uudet prosessit. Tätä nimitetään muutoksen hallinnaksi. Ehkä jo projektin ulkopuolinen vaihe, mutta tärkeä.

Lisäksi projektin päättäminen: dokumentaation järjestäminen ja säilöntä (suuri osa on jo tallessa ja saatavilla, mutta ehkä pientä järjestämistä kaivataan) sekä onnistumisten ja epäonnistumisten reflektointi.

Tekninen toimittaja ei ole ollut niin taitava kuin oletimme. Jokainen bugipäivitys on tuonut uusia virheitä korjattujen tilalle. Kun näistä on raportoitu, vastaus on ollut: "Pahoittelemme tapahtunutta ja tutkimme asiaa. Virhe korjataan seuraavassa bugipäivityksessä." (...joka taas tuottaa uusia bugeja....)

Vaikka tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, että näin käy jokaisen vähänkin monimutkaisemman järjestelmän kanssa, olen hämmästynyt siitä, miten hajallaan projektinhallinta teknisen toimittajan puolella tuntuu olevan.

Toisaalta ilonaiheita ovat

• itsenäisesti ja aikataulussa etenevät sisällönsyöttäjät
  
• kaikki iloiset, kriittiset työkaverit sekä
  
• onnistuneesti toteutetut toiminnallisuudet uudessa palvelussa
  

Omalla kohdallani suurin ongelma on ajankäytön hallitsemattomuus. Vapaana olevan ajan vähyys. Vaikka ponnistelen kuinka ja teen minkä kerkeän, jostain tulee lisähommia ja kaikki on ikuisesti kesken...

Seis maailma, tahdon ulos! Tekemättömien töiden luettelo pursuu suustani kuin vaahto hulluksi tulleesta pesukoneesta.

¡Adelante!

Toiseksi suurin palvelu avattiin tänään! Opimme uusia asioita. Bugien määrä on kai vakio, mutta kyllä nyt tuntuu, että alustassa on potkua ja olemme tehneet oikean valinnan.

Aika kuluu vähän liian nopeasti suhteessa siihen, mitä pitäisi ehtiä tehdä ennen lomaa. Käsi on edelleen puutunut. Pitäisi lopettaa ns. stressinpurkutupakointi, kun oikeasti se n vain nikotiiniriippuvuutta.

Tänään tosiaan tuntui siltä, että alkuvuoden palavereissa väännetyt määrittelyt on toteutettu (muutamaa pientä hassua epäloogisuutta kategorioiden yhdistelyssä lukuunottamatta) niin kuin oli tarkoitus. Uskomatonta!

Pelastettu!

Nyt on piina ohi rakenteen osalta. Teknisen toimittajan projektipäällikön kanssa pistimme sen kuntoon ekstranet-palaverin jälkeen. No, tarkkaan ottaen hän teki raa'an työn ja minä yritin ymmärtää, miksi tehtiin niin kuin tehtiin. Ehkä jopa tajusinkin sen viimein.

Kyllä siellä oli ollut rukseja väärässä paikassa ihan alustakin alkaen, ja viimeviikon taistelujen jäljiltä osa tasoista puuttui. Lisäksi saimme tietyn järjestelmävirheen toistumaan parikymmentä kertaa, mikä tarkoittaa sitä, että se voidaan korjata. Virhe esiintyi, kun sivua yritettiin siirtää rakenteessa alaspäin. Samalla kyseinen sivu katosi, mutta se saatiin palautettua kirjoittamalla osoitteen perään ?reload. (Hyödyllinen kikka!)

Vain osa yhden osion sivuista jäi virheen takia siirtämättä oikealle paikalleen. Jos en olisi saanut apua, olisin varmaan tapellut rakenteen ja näkyvyyksien kanssa vielä ensi viikollakin. Osasyynä ongelmiin oli meidän lähettämämme rakennelistaus, jossa oli kokoomaotsikoita ihan turhaan mukana, ja ne oli tulkittu välitasoiksi.

Viikon kohokohta, totta tosiaan!

Muutamien käyttäjätunnusten kanssa on vielä ongelmia, mutta ehkä nekin selviävät.

Elefantti riippumatossa?

Olen päässyt henkilökohtaiselle epämukavuusalueelleni, jota voisi verrata pienoishelvettiin. Päivästä toiseen pitää opetella uusia asioita, jotka eivät totta tosiaan ihan käyttöohjeita rannalla lukemalla tule selviksi.

Joka ikinen yksityiskohta poikii lisää hommia. Sisällönsyöttäjät hengittävät niskaan. Työpäivä ei riitä mihinkään, vaikka huhkin 9.30-19 niin täysillä kuin vain voin.

Oikea käsi on ollut puutunut jo monta päivää, todennäköinen syy on tupakanpoltto, jota puolustelen RESSILLÄ.

Ihmiset ovat siis kertakaikkian ihania ja herttaisia. Minä vain VIHAAN niin paljon työtä, joka pakottaa jo toista viikkoa laittamaan RUKSEJA radiobuttoneihin tai muihin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin, valitsemaan erilaisia puolimystisiä valintoja ja periyttämään niitä yhä uudelleen ja uudelleen alla oleviin rakenteisiin.

Sivustorakenne on tehty meidän listamme mukaan, joten peiliinhän siinä katsotaan, mutta järki meinaa lähteä, kun nyt se ns. jälkipyykki on tehtävä itse.

Tekstien lähettäminen kääntäjälle, asiasanoitusta tehostavan dokumentin muokkaaminen loppuun, asiasanoitus sekä kaikki mahdollinen ei-mekaaninen duuni siirtyy päivä päivältä kauemmaksi.

Huomenna ekstranettien määrittelyn tarkennus.

Projektinhallinnan klisee (totuus?) kuuluu, että elefantti on paloiteltava, vai miten se meni, mutta mitä jos on kasvissyöjä ja eläinsuojelija...

Kumma kyllä, töissä on kuitenkin kiva olla. Ihmiset ovat tosiaankin kesällä rennompia ja varsinkin kesäharjoittelijat ja muut uudet ihmiset tekevät toimistosta vähemmän laitosmaisen. Alustastakin tulee varmaan ihan hyvä. Meikäläisen tunteet vaan ei pysy hallinnassa, vaikka mopo pysyisikin. En osaa jarruttaa. Käsijarrun jarrupalat ovat kuluneet.

Ehkä olisi mieluummin vanha, suojeltu, kokonainen elefantti, joka vetäytyy vuorille kuolemaan, tai omenapuun oksalle, tai riippumattoon lukemaan viihdekirjallisuutta espanjaksi, riippumatto siis TOSITOSI vahvasti kiinnettynä kahden koivun väliin.

Miksi työssä täytyy tehdä kauheita asioita viikosta toiseen? Miksi kukaan ei tee niitä PUOLESTANI? Miksi kädet puutuvat? Miksi elämä on liian lyhyt?

Rinsessa ja herneet

Käyttäjäoikeuksien, valikkojen näkyvyyden ynnä muiden uuden alustan teknisten yksityiskohtien kanssa kamppailu jatkuu jo toista viikkoa. Luulin, ettei tämä ikinä tulisi minun hommakseni, mutta tulipa vain.

Jatkossa tähän täytyy perehdyttää useampia ihmisiä.

Olen ehkä ollut vähän niin kuin prinsessa, jonka patjan alla ei ole ollut herneitä. Nyt niitä sitten on laitettu sinne oikein kunnolla.

Henkien taistelu

Johtaja kävi jo toisen kerran noin kuukauden? sisällä kysymässä, olenko hengissä. Kysymys on varsin aiheellinen. Vastaus on yksiselitteisesti kyllä, mutta...

Projektin viivästyminen teknisen alustan bugien takia on ollut työllistävä ja taisteluhenkeä nostattava kokemus.

Viimeisin ohjausryhmä oli pienoista parodiaa, kun toimittajan korkealle sijoittuva edustaja ei suostunut tunnustamaan toimituksen 2 kk:n myöhästymistä heistä johtuvaksi, vaan uumoili sen syyksi parin kuukauden päästä tapahtuvaa kieliversioittemme tekstien kääntämisen myöhästymistä...

Töitä tulee koko ajan lisää, ja yksityiskohtia niiden mukana. Kaikki pitäisi osata opettamatta. Joka asiasta pitää huomauttaa erikseen. Sekin poikii usein lisää työtä, kun on huomauttanut. Sitten pääsee kuvailemaan tarkemmin, ja jopa osallistumaan korjauksiin, tai pahimmassa tapauksessa tekemään lisää ongelmia.

Ihmiset ovat kyllä nykyään se tärkein voimavara. Ehkä se hyöty tosiaan tästä tekniikan kanssa tappelemisesta on ollut.

Olen ollut jonkinmoisen stressin vallassa aika kauan, mutta pakko varmaan on vähän löysätä pipon kuminauhaa, ennen kuin se katkeaa... Tai verisuoni päästä ratkeaa.

Pitäisi oppia delegoimaan... Ei vaan, pitäisi vääntää duunia 7-19... Eikä sittenkään riittäisi.

No, lomaan on vain kuukausi ja viikonlopun alkuun - lopun alkuun - pari-kolme tuntia. Eihän tässä sentään ihan pallo jalassa olla. Ei ainakaan näy palloa.

Mutta se mutta; elossa oleminen on uskomattoman paljon kiinni mielentilasta. Ja siihen vaikuttavat monet työn ulkopuolisetkin asiat. Juuri nyt onneksi hyvään suuntaan. Kesäkin auttaa. Ja yleistä hymistelyä. Olen onnellinen, että olen elossa.

Koirat haukkuu, karavaani kulkee

Käyttäjäkoulutukset on pidetty. Alustaa viimeistellään. Sisältöjä muokataan. Testaus on siirtynyt parilla viikolla eteenpäin, mutta varsinaista viivästystä kokonaisaikatauluun ei ainakaan vielä ole tullut.

Ihmetyttää nämä 'valmisohjelmistot', kun niitä sitten kuitenkin pitää räätälöidä ja sovittaa ja lyhentää ja korjata. (Tässä onkin kysymys uuden version bugien korjaamisesta. Versiossa 5 editori ei ole käyttäytynyt odotetulla tavalla.)

Asiasanastoa on saatu työstettyä eteenpäin. Tekstejä valmistuu pikkuhiljaa. On kuitenkin aivan valtavasti tekemistä. Riittääkö aika? Riittääkö usko? Kestääkö pinna?

Ihmeellisenä detaljina kerrottakoon, että kaksi yksityisyrittäjää on jälleen esittänyt oman näkemyksensä suurimman palvelun rakenteesta, joka pitäisi kuulemma pistää parista kohtaa melkolailla uusiksi. Toinen ihmeellinen asia on se, että verenpaine ei enää nouse näistä yllätyksistä. Olen alistunut kohtalooni...

Meni syteen tai saveen, tehdään se suunnitelmallisesti eikä hötkyillä. Koirat haukkuu, karavaani kulkee!

Kauheus on katsojan silmässä

Ehkä olin liian pessimistinen viimeksi. Sain juuri luettavaksi tekstikokonaisuuden, jossa teksti on ekonomista eikä pienten svetisismien lisäksi ole mitään sen kummallisempaa kiemurointia.

Onhan se niinkin, että kaikenlaisista hankkeista ja ohjelmista on vaikea kirjoittaa keskuslyriikkaa, tai myto-poeettisia päästöjä...

Asiaa, asiaa, asiaa. Väliotsikoita ei juuri käytetä. Pakko vaan heittäytyä työhön semi-luottavaisena, kvasi-kyynisenä ja parhaisiin tuotoksiin nojaten....

I'm a poet, and I know it...

Onko mopo käsissä?

Olen lähes tunnoton. Lasken päiviä projektin loppumiseen... No, en ehkä sentään vielä, mutta tiedostan projektin rajallisuuden. Kuukausia on jäljellä huhti, touko, kesä, heinä, elo. Sitten kenties lomailua. Tai työpaikan vaihdos. Mielellään ei paluuta tähän samaan savottaan, jossa kukaan ei halua tuottaa järkipuhetta, kun on niin kiire.

Jotenkin on ihan mahdotonta uskoa todelliseen muutokseen, kun kaikkea hallinnollista tekstiä silmäilee. Hallinnollinen teksti on kuin sisiliskon häntä. Se kasvaa aina uudelleen. Tai kuin rikkaruoho, joka valtaa kaiken tielleen sattuvan.

Kukaan ei HALUA kirjoittaa yksinkertaisesti. Kukaan ei HALUA nähdä vaivaa asiakkaan hyväksi.

Mopo on liian tiukasti hallinnoijien käsissä ja kaasua painetaan säästelemättä!

Vapaus ajatella mitä lystää

Viime viikkoina on taas väännetty kättä erinäisistä otsikoista ja rakenteista. Onni projektin kannalta, että politrukkien lisäksi mukana on sentään aika iso joukko ihmisiä, jotka oikeasti haluavat selkiyttää palveluja ja näkevät politrukkijargonin suureksi esteeksi viestin perille menoon.

Kekseliäisyys koetteella

Olen vähän väsynyt Projektin hitauteen ja jähmeyteen. Haaveilen ajasta, jolloin en olisi töissä Politrukkein Maassa.

Politrukkein Maan toinen nimi on Absurdistan. Paljon ei ole sanottavaa sen tavoista ja menetelmistä, joilla organisaatioeläimistä hiljalleen valutetaan elämänmehut pihalle.

Kurpitsavaunuissa prinssin tanssiaisiin?

Vaatimusmäärittelyn tarkennuksia on väännetty hiki hatussa niin, että määrittely on jo hyväksytty ohjausryhmässä - vaikka tarkentelu vielä jatkuu! Graafinen suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Rakennesuunnitelmatkin ovat edenneet, vaikka pientä yhtenäistämistä vielä tarvitaan.

Vuodenvaihteen lomien vuoksi toimistossa on hiljaista.

Tuosta kuvasta tuli mieleeni Tuhkimo, jolle hyvä haltijatar teki kurpitsasta hienot vaunut. Kuka meidän hyvä haltijamme on? Mekin tarvitsemme hyvät ja kestävät vaunut, emme niinkään kurpitsahilloa jota nyt paljolti kaupittelemme (=EU-mössöä, kuten sanottiin sidosryhmäkyselyssä.)