Neljän päivän vapaan jälkeen avokonttorin todellisuus on unohtunut, mutta muistuu pian mieleen. Saippuan liukkaudella hyppää pomoni esiin keskustellakseen vastapäisen kollegan kanssa, ja minä yritän sitten suojautua tuolta alitajuiselta uhalta 130 sentin korkuisen sermin taakse vajoamalla tuoliini ja kyyhöttämällä etunojassa mahdollisimman lähellä näyttöä. Grrrmphhh.... Pitäisi sopeutua ja ottaa rennosti?Saan yllättäen sähköpostia, joka pelastaa päivän. Lähettäjä on tuttu työkuvioista vuosien takaa ja arvostan hänen mielipidettään. On helpottavaa, että samanlaisia ongelmia kokonaisuuden ja verkkoviestinnän olemuksen hahmottamisessa kuin meillä (tuntuu olevan), on muuallakin, jopa sähköisiltä palveluiltaan niin paljon edistyneemmissä organisaatioissa.
Verkko viestintävälineenä.... ja tsaarinajan byrokratia verenperintönä...
No, toisessa viestissä tuleekin sitten taas terveisiä Suurelta Komissiolta. Kaikki mitä siellä hoksataan, on ilmeisen pyhää ja upposen uutta, vaikka olisi keksitty jo aikaa sitten ja jopa kirjattu meidän omiin dokumentteihimme.
Huhhuh. Jos kehitän vatsahappoja tällä tavalla, olen pian jossain muualla kuin verkkopalvelu-uudistuksen pyörteissä. Voisinpa kyllä muuten ollakin, vaikka Tyynen meren aaltojen pyörteissä, mutta laskut on maksettava. Ja millään vuorotteluvapaan pennosilla meikäläisen laskuja ei makseta.
Positiivista asennetta kehiin, vai?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti